10/7/13

Never gonna know if you never even try

 
Yks päivä mä aloin miettimään. Mä olisin voinu tehä mun elämän paljon helpommaksi jäämällä Suomeen. Miksi mä haluan tahallaan vaikeuttaa mun elämää, kun Suomessa mulla on jo kaikki? Mä löysin tasan yhden vastauksen: mä en halua helppoa. Jos mulla oli huono fiilis, jostain syystä musta tuntu tosi syylliseltä. Mut mä tajusin, et mä ihan tietoisena maksoin kaikesta ikävästä, yksinäisyydestä, hämmennyksestä, väsymyksestä ja musta negatiivisista fiiliksistä. Tai totuus on, et mä en maksanu noista huonoista tunteista, vaan siitä henkisestä kasvusta, mikä niistä seuraa. Mutta samalla mä tiesin, että noiden lisäksi ja takia mä saan uusia kokemuksia, ystäviä, iloa, naurua ja lisää syitä hymyyn.

Tän postauksen otsikko kuvailee hyvin mun fiiliksiä. Löysin sen meiän koulu toisen vaihtarin, italialaisen Gaian, facebookista ja se on siis The Scriptin biisistä Hall of Fame. Never gonna know if you never even try. Jos mä oisin tällä hetkellä Suomessa, mä en pystyis olla onnellinen, koska mä tietäisin, et voisin olla elämässä mun unelmaa. Ja vaikka tänne tulo olikin suuri riski, voishan tää olla mun elämän kamalin vuosi, mä en voi tietää, ellen mä edes yritä. Jotenkin mä rakastin sitä fiilistä Suomessa ennen lähtöä. Mulla ei ollu mitään hajua minkälainen mun tulevasta vuodesta tulee. Mä en tienny minkälainen paikka Bakersfield oikeesti on, mä en tienny minkälaisia ihmisiä mä tapaan tai missä kaikkialla mä pääsen käymään.

Välillä käy mielessä, että oispa kiva, jos oisin nyt Suomessa ja voisin lähteä ulos pimeään käveleskelemään, mutta jos oon ihan tosissaan niin mä en tällä hetkellä haluis olla missään muualla kuin Bakersfieldissä. Mulla ei oo ollu mitään musertavaa ikävää tai oikeastaan ikävää ollenkaan, mitä mä pelkäsin ihan sikana. Tuntuukin ihan hullulta, et miten mä voin olla vaan onnellinen ja hymyillä joka päivä, vaikka mun rakkaat on maapallon toisella puolella.

Joskus tuntuu siltä, et voisinpa hypätä aikaa eteenpäin. Suomessa mun elämä tulee muuttumaan radikaalisti aiempien vuosien elämästä, kun uintitreenejä on viikossa kahdeksan sijasta nolla. Mä ootan sitä innolla, et mulla on vihdoinkin aikaa tehdä muutakin mun elämällä kuin uida. Enemmän mä kuitenkin taidan pelätä kotiin lähtemistä kuin odottaa. Mitä mä teen, kun mun unelma on ohi? Voinko enää olla yhtä onnellinen Suomessa kuin mä oon täällä ja osata arvostaa kaikkea samalla tavalla? Mä vaan toivon parasta. Onneksi mulla on siellä tukena ihan parhaat ihmiset.

Ystäviä mä oon jo täältä löytänyt. Kyllä mä välillä tunnen itteni yksinäiseksi, kun ei se tukiverkko täällä kuitenkaan ihan yhtä suuri oo ku Suomessa, mutta oikeestaan en mä ole yksinäinen. Mulla on ihmisiä, kelle soittaa, jos mulla on tylsää. Yks päivä Marissa soitti kysyäkseen voisinko hengailla sen kanssa viikonloppuna, mut päädyttiinkin juttelemaan puoltoista tuntia ihan muista asioista ja puhelun aikana Marissa lupaskin, että me ollaan kavereita läpi elämän. Kun puhuttiin mun lähdöstä tennis tyttöjen kanssa, niin ne kauhisteli, et siitä tulee ihan hirveetä.

Mun perheen kanssa mulla on ollu hieman erimielisyyksiä, ei riidan merkeissä, mutta niillä on välillä ollu sanomista. Ne on kaikki tosi läheisiä ja viettää kaiken ajan kotona olohuoneessa, jos ne vaikka dataa omalla koneella. Mä tykkään välillä viettää aikaa yksin omassa huoneessa, joten niistä tuntuu, etten halua hengailla niiden kanssa, mikä ei ole totta. Tää tilanne on nyt kuitenki parantunu, ku puhuttiin asiasta ja oon lähentyny perheen kanssa. Kaikki menee tällä hetkellä siis hyvin. Tääkin on vaan kulttuuri juttu, joten yritän parhaani mukaan mukautua.

Enkun puhuminen on ollu mulle tosi helppoa. Tasan yhden kerran oon turhautunu tosi pahasti siihen, ja sekin meni ohi, kun soitin Carolle ja sain hieman puhuttua suomea. Sitten kaikki oli taas hyvin. Myös sillon, kun mä oon tosi väsyny, mun enkku on vähän kyseenalasta. Host dad sano, et mun ääntäminen menee paljon huonommaks ja jään aina lagailemaan, kun en muista mitään sanojakaan. Kuitenki mä rakastan enkun puhumista, ja pelkään jo, et mitä siitä tulee, kun yhtäkkiä kaikki onkin taas suomeksi. Mun aksentti alkaa jo vähän katoamaan, ja pystyn heittämään ihan yhtä huonoa läppää niin enkuks kun suomeksin.

Mua pelottaa ajan rajallisuus. Kun se päivä tulee, että lähden täältä, tää kaikki on ohi. Vaikka palaisin vielä, ei mikään ois samaa. Kaverit ois jo collegeissa ja universityissä. Mutta mulla on ehkä hieman reilu kahdeksan kuukautta aikaa mun unelmaa ennen kuin palaan Suomeen, ja onneksi se paras aika on vielä edessä (ainakin toivottavasti). Mä ootan innolla, et pääsen tutustumaan mun ystäviin vielä paremmin ja tekemään paljon muistoja niiden kanssa. Enkä mä aio miettiä tulevaa. Mä aion vihdoinkin oppia elämään hetkessä

Mun on kyllä pakko sanoa, että tää on ollu helpompaa, kun mä luulin. Ei oo kulttuurishokkia, koti-ikävää tai yksinäisyyttä esiintyny, ja niitä mä pelkäsin. Mä voin vaan sanoa, että mä oon onnellinen, että kaikki on hyvin. Mä oon onnellinen, että mä oon onnellinen, koska se ei oo itsestäänselvyys. Kun mä palaan Suomeen, mä haluan pystyä sanomaan, et tää oli mun elämän parasta aikaa. Mulla on kyllä ehdottomasti sellanen fiilis, et tästä vuodesta tulee iloineen ja suruineen mun elämän paras, ihanin ja unohtumattomin.

ps. Kiitos kaikille, jotka jakso lukee haha!!

12 comments:

  1. Woow tuli kylmät väreet! :)

    ReplyDelete
  2. hyvä postaus!:)

    ReplyDelete
  3. Moikka! onks sulla antaa jotain vinkkiä miten pääsis just californiaan esim. mi laittais hakupakettiin siihe liittyen tai mitä kirjottais isäntäperheen kirjeeseen?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kai ainut vinkki mitä voin antaa on et laita se aluevalinta :D Ellet sitte vihjaile siellä kirjeessä rivien välissä et haluisit caliin mut muista et paikka ei oo tärkein vaan ihmiset siellä!:)

      Delete
  4. Sul on ihana blogi! Minkä järjestön kautta Mä sain tietää et pääsen vaihtoo ja nyt mua pelottaa ja jännittää iha sikana et kannattaako lähteä :s mitä mieltä oot?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Oon exploriuksen kautta ja mun kahen kuukauden kokemuksella voin kyl sanoo et ehdottomasti kannattaa!:)

      Delete
  5. Ihan älyttömän hyvä postaus! Ite en oo lähdössä vaihtoon, en oo koskaan siitä ees oikein osannu unelmoida koska tiesin jo pienenä, etten tule vaihtoon lähtemään vaikka joskus pyörikin mielessä kuinka mieletöntä ois lähtee vaikken varmaan uskaltaiskaan.
    No nyt luulis tietysti, että kun luin tän, nii tulis sellanen olo, että voi hitsi ku mä en pääse lähteen mitä voisinkaan kokee. Mutta ei, kirjotit tän jotenkin niin hyvin, että tiedän voivani toteuttaa mun unelmat ulkomaillemuutosta sitten joskus myöhemmin ja eri tilantessa kunhan vaan uskallan yrittää!

    Muutenkin tää blogi on ihana, jään ehottomasti seurailemaan! Ihanaa vaihtarivuotta sulle! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos tosi paljon tällaset kommentit saa tosi hyvälle mielelle!! Varmasti pääset myöhemminki sitte saamaa upeita muistoi ulkomailta:)

      Delete

Followers