I'm just trying to be happy

Mulla oli tossa viime viikolla yks päivä, joka ei ollu pelkästään hyvä. Illalla mulle tuli kauhee turhautuminen. Mua väsytti ja ärsytti kaikki, mut silti hymyilytti kanssa. Koko päivänä mikään ei vaan sujunu, mut silti se päivä oli myöskin hyvä. Musta tuntuu, et vaikka vaihtareilla pitäis olla niitä mielialan vaihteluita paljon, et huono päivä on tosi huono, niin mulla on se toisin päin. Suomessa, jos mulla on huono päivä, niin sit mulla oikeasti on kokonaan huono päivä. Täällä huonokin päivä oli tosi hyvä.

Täällä olo on saanut mut arvostamaan kaikkea ihan eri tavalla. Suomessa taisin pitää mun kavereita itsestään selvyyksinä välillä. Täällä keskustelut kaverien kanssa saa mut aina hymyilemään vaan siks, et mulla on ystäviä. Se ei ollu edes varmaa, kun tulin, vaan mua pelotti paljon, et jäisin yksin. Mut mä en jääny. Tiiän jo nyt, et näiden ihmisten jättäminen tulee oleen hirveen vaikeeta. En haluu ees ajatella niin pitkälle. Tää saa mut onnelliseks, koska mulla on ihmisiä, keihin luottaa ja keitä kutsua ystäviksi. Mä oon kuitenki ollu täällä vasta alle puoltoistakuukautta.



Se, kun pystyn moikata jotain ihmistä koulussa passing periodilla tai kun ihmiset yrittää lausua mun nimeä oikein, saa mut onnelliseks. Vaikka mullahan vois olla asiat täällä paljon paremminkin. Voisin tuntea lisää ihmisiä ja olla läheisempi perheen kanssa, mut oon onnellinen, et asiat on näinkin hyvin. Oon oppinu arvostaan ihan pieniä asioita. Mulla on kohta edessä matka LAhin mun kavereiden kanssa, ja se tuntuu nii ihanalta, et mä kuulun tähän neljän ihmisen porukkaan ja et ne halus just mut mukaan.

Ainiin ja mä rakastanrakastanrakastan englannin puhumista! On niin kiva ymmärtää kaikki, mitä mulle sanotaan ja pystyä vastaamaan takasin ilman mitään ongelmaa (paitsi kun oon väsyny mun puhuminen on kamalaa haha). Musta tuntuu niin kivalta, kun ihmiset kysyy, et onks mul aksenttii, kun ne ei kuule sitä ja ihmettelee kuin hyvin mä puhun. Ihanaa on kans, kun puhun suomea skypessä, niin tekee mieli heittää sinne enkun kielisiä sanoja ja muutenkin puheesta tulee sellast finglishiä (eiks se sanotakki noin). Mä rakastan tätä kieltä ja californian aksenttia niin paljon.









Mä voin nyt jo, reilun kuukauden jälkeen, sanoa, et tänne lähtö oli mun elämän paras päätös. Mä tiiän, et jos oisin nyt Suomessa ja en ois uskaltanu lähtee, mua ärsyttäis tosi paljon. Oon niin kiitollinen mun ihanille vanhemmille, et ne anto mulle tän mahollisuuden. Tän jälkeen osaan arvostaa asioita ihan eri tavalla. Musta tuntuu, ettei mulla oo ollu koti-ikävää just siks, et arvostan tätä täällä oloo niin paljon.

Varmaan mä oon muuttunu tässä ajassa paljon. Kiitän kaikesta, pyydän anteeksi kaikesta ja tärkeimpänä on, et osaan arvostaa kaikkea niin paljon enemmän. Osaan nyt myös arvostaa Suomea, sen luontoa ja sitä käytännöllisyyttä, mikä meillä suomalaisilla on, ihan eri tavalla. Kuitenkin, vaikka arvostus Suomea kohtaan on noussut, on myös halu matkustaa tehnyt saman. Ennen tänne lähtöäkin tiesin, että haluan ulkomaille lukion jälkeen, ja nyt halu lähteä on vain kasvanut. En voi muuta sanoa kuin I love life♥