9/5/13

So what if this world just throws me off the edge?♥

Tänään oli ehkä parhain päivä täällä. Ei mitään ihmeellistä tapahtunu, mut tuntuu jotenki, et kaikki on asettunu paikalleen niin hyvin. Mun ensimmäisestä kokeesta täällä tuli A- algebra 2:sta, vaikka kyseisiä tunteja tais olla takana neljä ja pääsin meiän matikan luokan seinälle muiden A:n saajien joukkoon. Pari ihanaa kehua mun ulkonäöstä ja aksentista piristi tosi paljon. Nauroin ekaa kertaa mun kavereiden kanssa täällä niin, että vatsalihaksiin alkoi sattumaan. Senior Assemblyn takia "lintsattin" yks tunti. Juttelin monen ihmisen kanssa enemmän, joita aikasemmin oon vaan moikannut. Early outin takia päästiin tuntia aikaisemmin koulusta, ja meillä oli tunti aikaa ennen tennistreenien alkua. Hengailtiin koulun pihalla ja Kiana oli tuonu mulle eväitä pyytämättä. Treenit oli hauskat, ja oon niin ilonen, et oon osa tota joukkuetta.

Mä oon sopeutunu tänne. Mun perhe on ihana ja mulla on ihania kavereita. Mulle tulee aina niin hyvä mieli, kun joku moikkaa mua välitunneille tai kun juoksen kuudennelle tunnille myöhässä, koska ei maltettu lähteä kohti omia luokkiamme lunchilta silleen, että ois ehitty ajoissa. Mä oon niin onnellinen. Tää on mun unelma, ja mä elän sitä. En osaa ees ikävöidä Suomea, koska oon niin ilonen siitä, et oon täällä ja et kaikki menee hyvin. Elämä hymyilee.
yeey1 
Mun hostmum osti näitä, koska ne on suomalaisia melkeen! Haha ihana ajatus. Fruit snacksit on semmosia perus hedelmä karkkeja, mut nää pitää niit jotenki terveellisimpinä, kun normi karkit.
yeey2yeey3yeey4 
Me käytiin sunnuntaina Kellyn kanssa syömässä Panda Expressissä ja istuttiin siellä joku pari tuntia ja vaan juteltiin. Tuntuu ihan uskomattomalta, et ollaan tunnettu alle kuukaus.
yeey5 
Tein makaroonilaatikkoo mun hosteille! En ikinä kokkaa, mut tää onnistu tosi hyvin ja oon niin ylpee ittestäni. Vaikka olihan tää hieman erilaista kun Suomessa, käytin nimittäin turkey jauhelihaa ja cheddar juustoa.
yeey6 
Kyllä, tälläkin kuvalla on tarkoitus. Kamerassa tää näytti kyllä valosammalta, mut halusin siis näyttää mun ihanat rusketus rajat. Ei ne hirveen hyvin näy, mut kyl ne siel on! Kun sentään Californiassa olen, nii kaikki oottaa, et rusketun tosi paljon. Oon kyllä ruskettunu, mut mulla on sortsi, toppi ja kenkä (niinkun kuvasta näkyy) rajat. En oo kyllä ruskettumiselle uhrannu hetkeäkään, eikä kyllä paikallisetkaan sitä tee. Ihan vaan siksi, että on liian kuuma.
yeey8yeey7 
Anteeksi tästä kamalasta meikittömästä kuvasta, mut halusin päästä esittelemään mun BHS Drillers-vaatteet tännekki. Ostin siis meiän koulun hupparin, ja kuvassa näkyy sen etuosa plus vasemman käden hihassa lukee kaunokirjotuksella Drillers. Sitten ostin kans ton pinkin pipon, missä lukee ihan normaalisti vaan BHS Drillers. Tuntuu iha uskomattomalta oikeesti omistaa näitäki.
 
Voisin tehdä jonkunlaista postausta koulusta ja Labor Dayn vietin mallilla mun gman kanssa, joten ostospostauskin on jossain vaiheessa tulossa. Nyt mä lähden nukkumaan ja huomenna on eka football game ja lauantaina tennis "party".


8 comments:

  1. pidä hurjan hauskaa ja nauti joka hetkestä!! :)

    ReplyDelete
  2. kuulostaa ihanalta! Oon hullun onnellinen sun puolesta et sulla menee niin hyvin sielä :-) toivottavasti itelläkin ois samanlaisii fiiliksiä vuoden päästä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee kiitos! :) Kyllä sullaki tulee varmasti mahtava vuosi!

      Delete
  3. Ihana sanni <3 sul näyttää olevan niin kivaa!:) pidä hauskaa fudismatsis!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana bella <3 Ja nii on ja toi fudismatsi oli iha uskomaton ja upee!!!

      Delete
  4. Oivitsi ihanaa et sul menee noi hyvi! (: tein vihdoi sen skypen ni laittele viestii ku lopetat suomitauon ni puhutaa! (:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä mä suomeen oon välillä tauonki takii viestitelly koska oon pahis haha mut joo laitan!!:)

      Delete

Followers